1800-lvun loppupuolella naisille tarjoutui uusi elinkeino ja valokuvauksesta tuli naisten uusi toimeentulon lähde. Valokuvausta ei pidetty taiteena, eikä valokuvaajalta vaadittu "oikeiden taiteilijoiden" luovuutta. Varhaisiin valokuvausalan toimijoihin kuuluivat myös erilaisissa avustavissa tehtävissä kuvaamoissa työskennelleet naiset. Esimerkiksi retusoijina toimi paljon naisia. Ammattia valokuvaamossa pidettiin naiselle sopivana ja säädyllisenä tapana ansaita elantonsa.

Kuten aikansa naistaiteilijat, myös naisvalokuvaajat jäivät miesten varjoon.Suomen ensimmäisenä naisvalokuuvajana pidetään viipurilaista Caroline Beckeriä. Hän perusti Viipurin ensimmäisen vakinaisen valokuvaamon vuonna 1859. Valokuvaajan ammattia Caroline harjoitti vain kolme vuotta, eikä hänen valokuviaan tai tietoa hänen käyttämästään tekniikasta ole säilynyt.

1860-luvulla naisten määrä valokuvaajina yleistyi nopeasti. Siihen vaikutti valokuvausmenetelmien yksinkertaistuminen ja visiitti- eli käyntikorttikuvien suosio säätyläisten piirissä. Suomessa visiittikortteja oli tapana antaa lahjaksi ja toimittaa kirjeissä sukulaisille ja ystäville. Vuosisadan loppupuolella yleistyi myös julkisuuden henkilöiden valokuvien kerääminen. Valokuvat säilytettiin huolellisesti albumeissa. 

Valokuvaajaksi oppiminen tapahtui muiden käsityöläisammattien tapaan oppipoika-kisälli-mestari - periaatteella. Kokenut valokuvaaja opetti halukkaita ateljeessaan. Monet naisvalokuvaajat hankkivat koulutuksensa ulkomailla. Tavallisesti naisvalokuvaajat toimivat ammatissaan vain muutamia vuosia. Eri puolella Suomea 1800-luvun lopulla pitkän uran tehneitä naisvalokuvaajia on kymmenkunta.

Into Konrad Inhan tuotteliain kausi valokuvaajana asettuu 1880-luvun lopusta 1910-luvulle. Samaan aikaan Suomessa toimi yli kaksikymmentä naisvalokuvaajaa. Heistä valittiin Into-keskuksen näyttelyyn kolme: Signe Brander, Bertha Lindeman ja Vivi Richter. Heitä yhdistää rohkeus toteuttaa itseään ammatissaan. He olivat itsenäisiä, hyvin koulutettuja edelläkävijöitä. Kaikki kuvasivat Hämeessä ja Keski-Suomessa. Heitä yhdistävä paikkakunta oli Ruovesi. Oletetaan, että he tunsivat toisensa ja myös I. K. Inhan ammattinsa ja ystäväverkostonsa kautta.

Kuvankaunis kultakausi - Inhan ajan naiskuvaajien matkassa
Näyttely avoinna Killinkosken Wanhalla Tehtaalla, Into-keskuksessa 19.5.-30.9.2018
Avoinna: ma-pe 10-17, la 10-15, su 12-17

Parkanossa vuonna 1869 syntynyt Signe Viola Brander on tunnetuin suomalaisen taiteen kultakauden naisvalokuvaaja. 

Signe aloitti ateljeekuvaajana Savonlinnassa (1896-1898) ja siirtyi Helsinkiin, jonne hän perusti oman ateljeensa Helikonin (1904-1906). Signe ei pitänyt henkilökuvauksesta ja hän aloitti Savonlinnassa luontokuvauksen. Hän sulki Helikonin lyhyen ajan jälkeen ja siirtyi kokonaan kaupunki- ja maisemakuvaajaksi. 

1910-luvulla Signe kuvasi muuttuvaa Helsinkiä. Säilyneitä kuvia on 907 kpl.  

Signe kuvasi lähes 2000 kuvaa Suomen kartanoista, niiden talousrakennuksista ja puistoista.

Bertha syntyi Ruovedellä vuonna 1871. Metsänhoitaja-isän ja ranskalaissyntyisen äidin perheessä oli seitsemän lasta, joista Bertha oli toiseksi vanhin. Bertha sairasti vakavaa luustosairautta, joka invalidisoi hänet 1920-luvulla. 

Bertha aloitti Ruoveden ensimmäisenä valokuvaajana 1890-luvulla ateljee- ja maisemakuvaajana. Hän erikoistui postikorttien kuvaukseen. 

Berthan valokuvista painetut maisemakortit ovat varhaisimpia koko Suomessa. Kortit painettiin Tukholmassa. Berthalla oli Ruovedellä oma valokuvausliike vuoteen 1915. Hän toimi ammattimaisena valokuvaajana ja yrittäjänä noin 20 vuotta.

Lokakuussa 1868 Hämeenkyrössä syntynyt Vivi oli I. K. Inhan työtoveri K. E. Ståhlbergin tuottamassa maisemavalokuvien sarjassa 1890-luvun alussa. Hän on jäänyt kollegansa varjoon, vaikka hän oli hyvin tuottelias luontokuvaaja.

Vivi kuvasi Ruovedellä Helvetinjärvellä ja Helvetinkolulla, Keuruulla, Jyväskylässä ja Tampereella. Hänen kuvistaan erikoisimmat ovat talviset metsätyökuvat, joissa osassa poseeraa hänen miehensä. Vivi kuvasi myös ihmisiä sekä muotokuvissa että vapaammissa asetelmissa.